Eilen se sitte tuli, itkukohtaus. Syynä taas vähän kaikki, elämä ja elämän tilanne varmaan yleensäki. Vielä tänäänki taas täällä töissä tuntuu vähän tökkivän, oon taas tosi herkällä päällä, ja pieninki juttu saattaa laukasta uuden itkun - silmät kosteana siis lähes koko ajan. Ja turvonneet luomet on taas eilisen johdosta, vois jopa työkaverit ajatella jonkulaiseksi allergiaksi. Noh, toisaalta ihan sama mitä ajattelevat, kunhan antavat mun olla. Tuohon herkistymiseen yks esimerkki, mun pikkusisko valmistuu tänään, ja mä en pysty edes tällasta asiaa käsittelemään mitenkään "tunteettomana" sillä tasolla, etteikö tuntuis että ihan itkettää. Jotenki käsittämätöntä. En tiiä voiko syynä olla se, että kyseessä on nuorin sisko, mutta toisaalta tää on jo toinen kerta ku se valmistuu...

Ja tosiaan eilen tuli taas tää asia esille, että oonko mä jotenki surullinen siitä, ku mulla ei oo parisuhdetta? En mä ite sitä suostu myöntämään, koska mähän oon itsenäinen ja hyvin pärjäävä sinkku. Tai siltähän se ainaki ulospäin näyttää. Ja vaikka ei ulospäin siltä näyttäiskään, niin siltikään en suostuis myöntämään, että tää paha olo johtuis tästä yksin olemisesta. Ei ainakaan kokonaisuudessaan, vaikkakin alkaahan tää tökkiä jo ja vähä pahemman kerran. Toisaalta mä sitte taas pystyn hyvin myöntämään sen, että oon parisuhde ihminen.

Tähän yksinolemiseen on tuonu viime aikoina helpotusta äitin läsnäolo. Se tuli takasi tänne, ja on ollu mun luona. Ei olis parempaa ajankohtaa voinu olla. Toisaalta seki on ollu vähä huolissaan musta, joten lieneekö sekin yhtenä syynä, että se on mun luona sitten ollu.

Nyt pois täältä ja töihin. Itken kohta.