Tulin miettineeksi paljon matkan aikana kaiken ikäisiä pareja tavatessani, että tuleekohan ne olemaan aina yhdessä. Nuorin pari oli ollut muistaakseni jo yli 3 vuotta yhdessä, ja ne oli kuitenkin vasta 19 vuotiaita, saman aikaa oli seurustellu toiseksi nuorin pari, joista toinen oli 20 ja toinen 21. Kun alkaa seurustelemaan niin nuorena, niin sitä varmasti tavallaan kasvaa yhteen, kun kokee sen teini-iän ja aikuisuuden kynnyksen yhdessä. Ja mitä nämä parit vielä teki yhdessä, niin ne matkusti monta kk kaksistaan -  kasvattaa varmasti aika paljon! Ja nämä kyseiset parit jotenkin näytti toisiltaan, mikä toisaalta taas johtunee juurikin äsken mainitusta syystä, että ne on kasvaneet yhteen.

Mitä minä sitten teen? 26 vuotta tulee kohta täyteen ja elelen edelleen sinkkuna! Miesten kanssa menee miten menee, välillä hyvin ja välillä huonosti. On olemassa muutama mies, jotka on vaikuttanu mun elämään aika paljon, ja yks niistä on sellanen, kenen kanssa suhde loppui pelkän välimatkan vuoksi. Itseasiassa lentokoneessa matkalla takaisin tapasin yhden australialaisen naisen, kenen kanssa juteltiin kaikenlaista kuinka hänkin on matkustanu nuorempana jne jne. No se johti sitten siihen että hän kertoi mulle siitä kuinka hän silloin matkustellessaan oli tavannut brittiläisen miehen / siihen aikaan pojan, ja kuinka heidän suhde oli sitten päättynyt siihen kun hän ei halunnut muuttaa Eurooppaan eikä mies Australiaan. Olivat sopineet kuitenkin että pitävät yhteyttä jos tulee sellainen tilanne, että toinen joskus tulee vaikka vain käymään toisen kotimaahan, ja tämä nainen oli sitten näin tehnyt kun oli jollakin työmatkallaan mennyt britteihin. Tilanne oli kuulema ajautunut hankalaksi kuitenkin siinä vaiheessa, kun tämä mies olisikin halunnut palata yhteen, ja tämä nainen oli jo tavannut jonkun toisen kotimaassaan. Sen jälkeen eivät ole pitäneet enään kuulema yhteyttä. Tästä tilanteesta oli kuulema kulunut yli 12 vuotta, ja vähän aikaisemmin nainen mainitsi, että hänellä on 12 vuotias tytär :) Mitä luultavimminkin tämä lapsi on sen kotimaassa tavatun ihmisen jälkeläisiä, joka on nykyään mitä ilmeisimminkin naisen nykyinen aviomies.

Tuo tarina pisti vähän jopa naurattamaan mua, koska munhan tilanne on periaatteessa samanlainen tietyllä tapaa! Oon tavannu miehen, suhde kariutui välimatkaan ja yhteyttä päätettiin pitää viime tapaamisen jälkeen (joka oli siis Ausseissa) vasta sen jälkeen kun molemmat on ok sen kanssa. Yhteydenpidon jälkeen ei saa kummallekaan tulla minkäänlaisia jälkifiilistelyitä. Saattaa mennä siis aika kauan ennen kuin ollaan yhteyksissä... Ja jotenkin tätä päivää pitäis kuitenkin elää, eikä sais jäädä miettimään että "mitä jos joskus". Sitä se oli mulle viimeset 1,5 vuotta, ja jollain tasolla varmaan tulee olemaan tästä eteenpäin taas jonkun aikaa. Kuitenkin täällä Suomessakin kerkes tapahtua aika paljon ennen kuin sinne Ausseihin lähin, ja tapasinkin yhden pojan kenen vuoksi mietin jättäväni S (tää mysteeri mies kuka asuu kaukomailla) tapaamisen välistä kokonaan. Eli toisaalta tiedän että jos ja kun kohdalle sattuu, niin kyllä se "entinen elämä" kaikkoaa mielestä. Tässä kyseisessä tapauksessa poika kuitenkin ilmoitti mulle että "oli kivaa niin kauan kuin kesti, mutta en halua tavata sua enää". Että sinne meni sekin orastanut suhde.

Ja siis takaisin otsikkoon. Kun tapaa pareja, kaiken ikäisiä ja eri aikaa seurustelleita, niin sitä rupee miettimään että oonkohan mää yksi niistä, jotka jää ikuisiksi ajoiksi yksin...? Mulla on yli 30v kavereita, jotka on kans sinkkuja, ja ainakin yks niistä haaveilee vaan löytävänsä miehen kenen kanssa perustaa perhe ja asettua aloilleen. Ja tässäkään naisessa ei oo yksinkertaisesti mitään vikaa, niin miksi se on edelleen yksin? Toisaalta, kyllähän sitä aina jonkun voi löytää, mutta onko sekään sitten elämää jos ei oo onnellinen? Ehkä sitä on mieluumin yksin ja onnellinen kuin kaksin ja onneton. Mutta onko ihminen koskaan täysin onnellinen yksin? Jotku ehkä saattaa olla, mutta musta ainakin tuntuu siltä, että mä kaipaan jonkun tähän vierelle jakamaan ilot ja surut. Paljon on tässäkin asiassa pohtimista yhdelle pienelle ihmiselle.