No ainaki minä! Siis että miehet on kuin onkin just sitä, miltä ne vaikuttaa. Ja varsinki ne miehet, keneen mä ihastun, on niitä naistenmiehiä, pahimmasta päästä! Niinpä, eli siitähän tässä taas on kyse, että kun annoin itteni ihastua tähän yhteen tyyppiin, ja TIESIN, että se ei oo ehkä ihan järkevää, niin silti menin ja tein sen! grrrr.. Oon vihanen itelleni. Onneksi, ONNEKSI mut pudottettiin kavereiden toimesta tän tyypin suhteen jo kerran aika voimakkaasti maan pinnalle, niin nyt ei sitte tullu niin kovaa tippumista kuin olis voinu tulla ilman sitä välilaskua. Ja mun ajatusmaailma on vielä jotenki niin kummallinen, että jaksan edelleen ajatella, että mitä jos tää onki vaan hyvä juttu? Sellaset miehethän on sitte parisuhteessa yleensä kuitenki niin helliä ja rakastavia, että ei oo totta. Mutta miten saat sen miehen ensin itelles, voi olla aikamoinen saalistus. Enkä mä jaksa sellaseen lähtee - en nyt. Ja oon sitäpaitsi jotenki paljo paremmalla mielellä toisaalta nyt, ku mietin, että syksyllä on tarkotus lähtee pois.

Pieni selitys: mietin, että jos syksyllä lähtee, niin onko järkevää toisaalta edes yrittää metsästää täältä sitä suhdetta? Ja sen pitäis olla sitte sellanen mies, joka lähtis mun mukaan. Eikä mitään kusipäitä sallita! Eli hyvä ja reilu mies tilauksessa, kiitos. Onkohan sellasia? Aika paljo sillä alkaa oleen kuitenki jo kriteereitä. Rima siis aivan liian korkeella. Toisaalta edelleen jaksaa muistaa sen mitä S joskus sano: "sä oot sen luokan nainen, ettei jokaisessa kadunkulmassa kävele vastaan. Kyllä sut joku vielä löytää" Mutta mitä jos mä haluaisin tulla löydetyksi nyt. Ainaki hetkeksi. Sen verran, että kerkeis ainaki näkemään ne suhteen hyvät ja huonot puolet, ja sitte vasta päättäis, että olisko tosissaan vai ei. Tavallaan. Mää haluan jonku mun viereen, kainalon missä nukkua. Jonku kenelle voi kiukutella ku kiukuttaa, ja kenen kanssa voi nauraa, sillon ku on kivaa. Miten helvetissä sellasen ihmisen löytäminen voi olla välillä niin vaikeeta?

Niinpäniin. Itken taas tätä sinkkuilua. Ärsyttää itteeniki. Ja jopa ihan oikeesti itkettää - tunnustetaan. Paskat. Mä haluan karkkia :)