Jotenki vaan niin käsittämätöntä, miten töissä ei jaksa ajatella ollenkaan niitä oikeita töitä, vaan koko ajan miettii sitä, mitä tekis jos olis jossain muualla. Äitiki sano mulle tänään puhelimessa, että ei mun tarvii unelmiani hävittää vaikka pienen motivaation töihin jostain löytäisinki, ja että olis paljo mukavampi tehä töitä sen jälkeen ku olis edes himpun verran motivaatiota. Ja tottahan se on - ei töitä oo kiva tehä ku ei halua / jaksa / ei oo motivaatiota. Eikä sillon saa mitään aikaseksikaan!

Esimieski kysy tänään, että onko joku pielessä ku oon ollu niin hiljanen. Sanoi, että jos joku on työmaailmassa pielessä niin hän voi ehkä tehä asialle jotain, mutta jos asia koskee henkilökohtasta elämää, niin siinä vaiheessa ei tarvii kertoa. Sanoin siinä vaiheessa vaan sen verran, että ei oo joululoman jälkeen lähteny oikeen vielä työt rullaamaan. En mää vielä tässä vaiheessa halua sanoa mitään syksyn suunnitelmista, koska eihän sitä ikinä tiiä edes toteutuuko ne! Ja muutenki oon pyrkiny pitämään privaatin elämän erossa työelämästä, niin en mä sitä tässä vaiheessa rupee sitte sekottamaan keskenään. Juu, mutta motivaatiota etsiskellään edelleen. Toivottavasti se sieltä vielä löytyy.

Ihan pakko loppuun vetää vielä pieni info tästä tytöstä: totesin että pelkään tyhjää uima-allasta. Tai siis vettä täynnä olevaa, mutta muuten tyhjää, silleen että siellä ei oo ketään muita kuin minä! Siitä altaasta tulee yhtäkkiä tosi syvä ja siellä piilee vaikka mitä petoja. Onkohan kenties tullu katottua liikaa joitain kauhu elokuvia?