Vittu, suoraan sanottuna. Taas kerkes ajatella jo vaikka mitä, että nyt on vihdoin löytyny SUOMESTA joku sellanen ihminen, keneen haluais tutustua ja kuka tuntuu "lupaavalta", jopa poikakaveri materiaalia. Niin ei. Liikaa toiveita kerkesin herätellä yhen tapaamisen perusteella. Ja kun toinen vastaa kysymykseen "tuleeko toinen kerta" (kun se ite on ensin ehotellu sitä toista kertaa), että "toivottavasti", ja sitte ku sitä on yhessä kaavailtu tapahtuvaksi, niin ei sitten tuukaan. Olkoon saakeli, en mää miehiä tarviiskaan!

Niinpäniin. Pieni agre purkautuminen nyt tähän väliin. Niinku eilen kirjotin, niin kyllä se vaan välillä olis mukava, että olis joku joka ottais kainaloon. Ja tänä viikonloppuna sitä olis kaivattu. Syvältä on tämä elämä välillä. Kohta pääsee onneksi saunomaan tämän maailman murheet pois sisältä. Tai jos ei koko maailman, niin ainaki oman maailman.